Viikon kysymys: tulevaisuus

Viikon kysymys: tulevaisuus

Tulevaisuus herättää kysymyksiä. Ja toiveita!

Tulevaisuus?! p-6940169-1454527585073

Mitä jengi aikoo?

Ei hätää, suurin osa pikselikansasta ei vielä tiedä, mitä haluavat tehdä isona. Staffitkin miettivät sitä usein.

Suuri osa habbolaisista suunnitteli opiskelevansa tai on jo opiskelemassa lukiossa tai ammattikoulussa. Noin 15 % oli työelämässä ja elämänkoulun kasvatteja.

Noin 35% ei osannut sanoa, tai ilmoitti olevansa eksyksissä.

Tässä tulevaisuudensuunnitelmia:

Suurin unelmani on, että minusta tulisi laulaja. Alustaksi aion kuitenkin suorittaa opinnot johonkin ns. perusammattiin.

En ole pystynyt suorittamaan ammatikouluani normaalisti keskivaikean masennukseni takia, mutta nyt olen pääsemässä kuntoutukseen ja toivottavasti sen jälkeen pääsisin syksyllä suorittamaan koulun loppuun ja valmistuisin.

Opiskelen tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa Liiketaloutta tradenomiksi. Odotan tulevaisuudessa perustavani oman yritykseni valmistuttuani. Samalla opiskelun ohella käyn töissä ja hankin lisää työkokemusta, joka on tosi hyödyllistä myös tulevaisuudessa. :)

Herätään 9.55 et ehtii Habboon ja saa huoneen top-listalle ja sitten vaa pidetään hauskaa. Illalla kavereiden kanssa pitää hauskaa Ja ehkä ehtii vie 30min habboon ennen sulkeutumista. Ja kun habbo menee kii niin se tarkottaa että Youtube auki ja kello onkin jo 3 yöllä ja nukkumaan ja sama toistuu päiviä.

Haen varmaan kevään 2016 Yhteishaussa ainakin opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon, ehkä myös jälleen Itä-Suomen yliopistoon ja ehkä myös johonkin ammattikorkeakouluun. Myös haen kevään 2016 yhteishaussa opiskelemaan johonkin ammattikouluun. En tiedä vielä. Tulevaisuus jännittää munia todella paljon. Olen siis käynyt lukion.

Olen täysin eksyksissä, en vaan edes tiedä mitä haluan ammattina tehdä? Ajatukset pyörivät siinä, pitäisikö vain tyytyä ammattiin, joka ei tuota minkäänlaista kiinostusta. Vihaan olla aina ihmisten arvosteltavana kouluttautumattomana, että "voi voi sua! kyllä sä pian jotain löydät! " Ei se oman ammatin keksiminen ole helppoa ja yksikin joka sanoo, että "Ei kukaan ole unelma-ammatissaan!" saa hävetä! Pitäisikö mun tyytyä ammattiin joka mua ei kiinnosta yhtään vaan sen takia, koska sä et tykkää omastasi?

Kesällä 2016 suunnitelmissa olisi ainakin töitä isosena riparilla. Olen erittäin innoissani siitä, sillä ohjaaminen, auttaminen ja suunnitteleminen on parasta. Lisäksi olen hakenut rakkaan sirkusharrastukseni kautta sirkusleireille apuohjaajaksi. Olin samassa pestissä viime kesänäkin ja oli aivan mahtavaa opettaa sitä mitä parhaiten osaa. Töiden lisäksi suunnitteilla olisi käväisy Summer Upeilla. Paras musiikki, paras seura! Festarit ei voi kun onnistua. :)

Valmistun pian merkonomiksi, ja harkitsen muuttavani omilleni kesällä 2k16. En tiedä vielä jatkanko opiskelua varmuudella, mutta graafinen suunnittelu ja korkeakoulu nyt ainakin kiinnostaisivat.

Lähden lukioon, josta näillä näkymin olisi tarkoitus jatkaa arkkitehdiksi tai kokiksi! Toki mieli saattaa muuttua helpostikin kolmessa vuodessa, mutta näillä mennään ainakin aluksi.

IT-alalle pyrin varmaan. En ole varma että kumpi amis vai lukio vielä.

Menen lukioon ja sen jälkeen ehkä yliopistoon sitä kautta töihin ja sitte talo jostai läheltä

Minua odottaa tulevaisuudessa vanhojenpäivän jälkeen abivuosi, kirjoitukset ja muut vastaavat - tämän jälkeen suuntana on AMK nuoriso-ohjaajana tai yhteisöpegagogina. Lähitulevaisuudesta löytyy isostelua ripareilla ja lasteinleireillä!

Haaveilu on ihanaa, eikä liikaa paniikkia kannata ottaa!